• Ei koskaan yksin.

    Ystävälläni Nahkiksella on salaisia ystäviä. Hän itse on ainut, joka näkee kys. ystävät. Me muut pääsemme tapaamaan ystäviä ainoastaan kameran linssiin liitetyn 52mm Koffka-Köhler -filtterin läpi.

    Never Alone
  • King Nut & Uncle Tamu

      Koska edellisestä postauksesta on niin vähän aikaa, on luontevaa jatkaa muusikoiden parissa. Kirjoitelman otsikko tulisi olla: Kuningas Pähkinä & Setä Tamu. En ole kuitenkaan onnistunut häksäämään otsikkofonttia näyttämään ääkkösiä. Pyrin tasapainottamaan tilanteen käyttämällä mahdollisimman paljon skandeja muissa yhteyksissä.

    Muistinvarainen valosetappi. (© Kevin Kertz)
  • Past Week 2011 – 2

    Alkuun pahoittelut laiskasta päivittelystä. Syytämme tällä kertaa yhdistelmää keittiöremontti & sitä välittömästi seurannutta ‘Jussi 2011′ -projektia Slovakian Bratislavassa, jonka sivutuotteena jääkiekkomaajoukkueemme toi tyypin/pojun/hemmon/kundin kotiin. Palataanpa tuota reissua edeltäviin tunnelmiin, eli jatketaan edellisen postauksen teemalla.

    pw_g6
  • Past Week 2011

    Päämajan muonitusosaston peruskunnostus alkaa olla loppusuorallaan, joten digitaalisen maailman häiriöt ja nyrjähdykset yleistyvät jälleen lähiaikoina.

    John
  • On se vaan komee. #2

    Jatkoa aiemmalle postaukselle. Pari omakuvaa. Vähemmän lässytystä.

    692549_25766378
  • Puhelin pelastaa?

    Matkapuhelin, kansankielellä kännykkä (Kännykkä on Nokian rekisteröimä tuotemerkki), on oiva kapistus yhteydenpitoon lähimmäisten tai esim. puhelinmyyjien kanssa. Minulla on niitä taskussa aina kaksi.

    201006marras_5302
  • Watch them kids vol. 1 – NP

    Tenavissa on tulevaisuus. Ainakin valokuvaajille. Kiltit vanhemmat haluavat tukea reppanaa valokuvaajatuttuaan ja helpointahan tällöin on tönäistä viaton lapsukainen kameran eteen. Ei tarvitse itse laittautua, eikä hymyillä sille yli-innokkaalle valokuvailijalle.

    3256504394_618a67a357
  • Maailman kovimmat pikkujoulut.

    Mitä tulee, kun yhdistetään kaksi todella kovaa asiaa? No siitä tulee tietty jotain aivan uskomattoman kovaa. Näin tapahtui, kun blindfire ja Decoy Lab päättivät yhdistää pikkujoulunsa.

    velkka
  • Enempi Tonttua. Mera Tomte.

    Phew. Olipas neuvottelut. Aiemmassa postauksessa tutuksi tullut tuhmia lapsia käsittelevä tonttu ei millään meinannut antaa lisempää kuvia esitettäväksi. Neuvotteluja ja kauppaa käytiin ankarasti.

    515841_29169160
  • Onkos kilttei lapsii?

    Tuo kysymys hykerryttää ja kutkututtaa naperoita vuosittain, kun kesä saapuu talven keskelle. “Jooo!” huutavat kuorossa Lissu, Marko, Simo ja Tuija. Vain Kalevi piiloutuu pöydän alle mielessään epäilys ja vatsassa kipristys.

    Pahatonttu1
Never Alone

Ei koskaan yksin.

Ystävälläni Nahkiksella on salaisia ystäviä. Hän itse on ainut, joka näkee kys. ystävät. Me muut pääsemme tapaamaan ystäviä ainoastaan kameran linssiin liitetyn 52mm Koffka-Köhler -filtterin läpi.

Muistinvarainen valosetappi. (© Kevin Kertz)

King Nut & Uncle Tamu

  Koska edellisestä postauksesta on niin vähän aikaa, on luontevaa jatkaa muusikoiden parissa. Kirjoitelman otsikko tulisi olla: Kuningas Pähkinä & Setä Tamu. En ole kuitenkaan onnistunut häksäämään otsikkofonttia näyttämään ääkkösiä. Pyrin tasapainottamaan tilanteen käyttämällä mahdollisimman paljon skandeja muissa yhteyksissä.

pw_g6

Past Week 2011 – 2

Alkuun pahoittelut laiskasta päivittelystä. Syytämme tällä kertaa yhdistelmää keittiöremontti & sitä välittömästi seurannutta ‘Jussi 2011′ -projektia Slovakian Bratislavassa, jonka sivutuotteena jääkiekkomaajoukkueemme toi tyypin/pojun/hemmon/kundin kotiin. Palataanpa tuota reissua edeltäviin tunnelmiin, eli jatketaan edellisen postauksen teemalla.

John

Past Week 2011

Päämajan muonitusosaston peruskunnostus alkaa olla loppusuorallaan, joten digitaalisen maailman häiriöt ja nyrjähdykset yleistyvät jälleen lähiaikoina.

692549_25766378

On se vaan komee. #2

Jatkoa aiemmalle postaukselle. Pari omakuvaa. Vähemmän lässytystä.

201006marras_5302

Puhelin pelastaa?

Matkapuhelin, kansankielellä kännykkä (Kännykkä on Nokian rekisteröimä tuotemerkki), on oiva kapistus yhteydenpitoon lähimmäisten tai esim. puhelinmyyjien kanssa. Minulla on niitä taskussa aina kaksi.

3256504394_618a67a357

Watch them kids vol. 1 – NP

Tenavissa on tulevaisuus. Ainakin valokuvaajille. Kiltit vanhemmat haluavat tukea reppanaa valokuvaajatuttuaan ja helpointahan tällöin on tönäistä viaton lapsukainen kameran eteen. Ei tarvitse itse laittautua, eikä hymyillä sille yli-innokkaalle valokuvailijalle.

velkka

Maailman kovimmat pikkujoulut.

Mitä tulee, kun yhdistetään kaksi todella kovaa asiaa? No siitä tulee tietty jotain aivan uskomattoman kovaa. Näin tapahtui, kun blindfire ja Decoy Lab päättivät yhdistää pikkujoulunsa.

515841_29169160

Enempi Tonttua. Mera Tomte.

Phew. Olipas neuvottelut. Aiemmassa postauksessa tutuksi tullut tuhmia lapsia käsittelevä tonttu ei millään meinannut antaa lisempää kuvia esitettäväksi. Neuvotteluja ja kauppaa käytiin ankarasti.

Pahatonttu1

Onkos kilttei lapsii?